Mentiin kentälle kun koirakoulu oli loppumassa ja koiria vielä kentällä. Aika samantien aloitettiin paikallamakuu rivissä. Meinasi Luke koko ajan olla nokka vinossa koirarivistön ja tuulen suuntaan. Huomauttelin siitä ja oli vähän levoton alussa, että nousi huomautuksesta. Mutta sitten pysyikin ja tajusi taas, että huomauttelu koskee vain haistelua tai pään kääntämistä. Kaikenkaikkiaan kohtuullinen paikallamakuu. Lopetuksessa tosin ennakoi ylösnousemista kun menin viereen vaikken sitä nyt niin usein ole edes pyytänyt perusasentoon. Pikemminkin ongelmana ollut, ettei nouse ekalla käskyllä.

Seuraavaksi seuraamispätkä ja se oli hyvä. Ja leikkiminenkin oli hyvää.

Luoksetulo leluun. Olisi voinut juosta kovempaakin..

Alohyppy. Ekalla kerralla kääntyi hypyn jälkeen esteen oikealle reunalle. Ohjasin namilla keskelle. Toisella kerralla pysähtyi kyllä keskelle, mutta kun lähestyin, siirsi etujalkoja. Kolmannella kerralla onnistui "täydellisesti" - tosin lähestyessä vielä odota-vahvistus. Hyvin oli häiriötä hypyn ympärillä, kun oli kentän oviaukon vieressä ja lähellä estettä seisoi vielä pari ihmistä.

Tässä välissä Luke joutui odottelemaan perusasennossa, kun juttelin hetken. Tulipahan tuotakin treenattua Hymy

Vielä kaikki liikkeestä pysähtymiset ja nyt teki kaikki sekoittamatta / arpomatta asentoa. Vähän sellaista rulettiahan tuo on milloin on kasassa ja milloin Luke arpoo ja päättää itse mikä asento tulee seuraavaksi. Ai niin, paitsi maahanmeno oli viimeisenä jolloin ennakoi pysähtymistä ja jäi jumittamaan kesken seuraamiseen. Vähän torumista ja seuraaminen jatkui, josta palkka kun teki tosi hyvin.

Lopuksi viel eteenlähetys. Yhdessä jätettiin patukka kentän laidalle ja juostiin lähtöpisteeseen. Nyt seuraamisessa ei ennakoinutkaan eteenlähetystäYllättynyt Olisi voinut vähän suoraviivaisemmin juosta lelulle ja vauhdikkaamminkin. Sellaista kohtuu nopeaa laukkaa. Kun oli palaamassa patukan kanssa luokse, juoksenteli kentällä toinen koira - oliko menossa ruutuun tms.. ja Luke sitä katteli "hieman kiinnostuneena". Varmuuden vuoksi piti vahvistaa kutsulla...

Mutta kaikenkaikkiaan oli Luke paremmin kuulolla kuin koskaan. Olisiko vielä vaikutusta sillä agitreenien pöllyytyksellä.. Toivottavasti tajuaisin pitää tämän nipotuslinjan..