Viikolla kävin toisen kerran Iisalmessa kentällä. Koirakoulu pyöri ensin hajustaen kentän hyvin, jonka jälkeen oli kilpailuun tähtäävien ryhmä. Muita ei tullut paikalle, mutta kävin Luken kanssa. (Seuraamisessa patukka on nyt ollut kainalossa, josta tiputan vain alas. On niin helppo laittaa kainaloon ja saa siitä nopeasti palkattua.. mutta toisaalta patukka häirtsee käden heiluttamista ja taas on halvaantunut vasen käsi...) Tynkätreeni meni ihan ok, lähinnä vain tarkoitus oli äkkiä käväistä ja siitä suoraan autoon.

Tänään kävin kauppareissulla leikkimässä ja ottamassa seuraamista parkkipaikalla. Ohi kaasutteleva auto sai kontaktin seuraamisessa tippumaan, mutta korjasi. Yksi seisominen. Kaupassa käynnin jälkeen pysähdyin vielä toisella parkkiksella tekemässä samat temput - nyt ei ollut niin liukas alusta, joten otettiin pari juoksupätkääkin.