Parkkipaikalla treenattiin ensin - seuraamista ja leikkimistä. Luke oli innokas, joten mukavaa oli.

Välissä kävin vetämässä "koirien rivitanssit" eli kentällä pyöri perinteinen koirakoulu ja väkeä oli ihan kiitettävästi.

Luke pääsi vielä lopuksi kentälle. Paikalla oli irti toinen koira, joka lähtikin haukkuen meitä kohti, kunnes omistaja sai kutsuttua sen luokseen. Luken piti siihen myös vastata muutamalla haukulla, mutta ei ollutkaan silmittömän kiinnostunut siitä, mitä olisi voinut olettaa mettäläistyneeltä --- kentän hajut olivat sen sijaan tolkuttoman kiinnostavia, joten niskanikamat lukittuivat pitämään päätä alaviistoon.

Mutta saatiin me ihan ok suoritus tehtyä - taas seuraamispätkiä leikkipalkalla, vaikkakaan nyt ei ollut niin keskittynyt kuin parkkiksella.