Seuraamista: narupallo oli aluksi vasemmassa kädessä ja sitten tehtiin pallo oikeassa kädessä. Oli kuulemma suorassa ja osasi käyttää takapäättään. Ja leikki tosi hyvin. Jee. Mehän voidaan alkaa jo oikein treenaamaankin, kun meidän taajuudet ovat kohdanneet Nauru Maahan menoja ja liikkeestä pysäytyksiä. Olivat hyviä - ja pitäisi jo edetä seuraavalle tasolle Nolostunut. Vauhtiluoksetulo loppuun.

Toisella kierroksella otin makupalan avulla sivulla takaviistoon peruutusta / pyörimistä. Hieman kankeaa molemmilla, pitää itsekin tarkkailla omaa käden asentoa, että auttaa tekemään oikein. Eteenistumisenkin taisin ottaa.. ei muista enää. Ja leikkiä mm lopuksi.