Puomi aita aita pituus. Ekalla kerralla varasti puomin ylösnousun pysähtymättä, ja jäi ne makupalatkin laittamatta ylösmenolle valmiiksi. Puomi uudestaan ja nyt rataa eteenpäin. Oli innotonta ja jäi ennen pituudelle kääntöä nuuskimaan maata. Uudestaan aidoilta alkaen ja nyt kannustin välillä, niin Luke tekin ihan mukavalla asenteella.

Toinen pätkä oli aita aita-takaa A. A:n ylösmenolla ei pysähtynyt ja otin takaisin. Alastulo ok. Uudestaan pätkä ja nyt selvempi + aikaisempi käskytys A:lle. OK.

Kepit yksittäisenä esteenä molemmin puolin käsiavulla. Toisella puolella jäi jumittamaan haistellen keppiä -kielsin ja alusta uudestaan. Otti itteensä kiellosta ja piti oikein kunnolla auttaa innostaen, niin saatin onnistuminen.

Treenin jälkeen käytiin kimpassa Minnan ja Tilli-mittelin kanssa kävelemässä kylällä. Lähtöä tehtäessä ipanois päätti rynnätä peräluukusta Tillin luo ilman lupaa, vaikka on tähän asti ollut hämmästyttävänkin kuuliainen luvan suhteen. Ravistelun kera penska takaisin autoon ja sen jälkeen Luke ajattelikin, ettei Tilliä ole oikeastaan yhtään kiva vilkuilla. Luke ei lenkillä välittänyt Tillistä ja autoja ei noteerannut juuri mitenkään, vaikka niitä tuli hiekkatiepätkälläkin vastaan (omalla kotihiekkatiellä autot ovat vieläkin kyttäystä aiheuttava juttu). Hieman korvat pyörivät loppumatkasta kun autot tulivat nastat rapisten läheltä takaa ohi.