Ajettiin agilitykentälle Iisalmeen ajatuksena taas hengailla kentänlaidalla ja leikkiä välillä ja tehdä ehkä joku seuraamispätkäkin. Mutta kun saavuttiin paikalle, porukka alkoikin pakkaamaan esteitä pois - onko meidän maine jo kiirinyt...  Ei vainkaan, lopettivat vain etuajassa. Mutta kerettiin hetki kutenkin olla häirittynä ja välillä jopa Luke "erehtyi" ottamaan katsekontaktia. Leikki aika ok, vaikka kotona leikkimiseen verrattuna oli hajamielinen: taistelee, mutta patukan palauttamishaastamiseen ei riitä rahkeet oma pihan ulkopuolella. 

Mutta meidän siedätys ei loppunut siihen, vaikka agikentältä väki väheni, vaan samaan aikaan oli kaupungin toisella puolella menossa koirakoulu, joten siirtymä sinne. Käveltiin siellä lähinnä laidalla, leikkiminen ei Lukea enää kiinnostanut.

Välillä käytin Lilli-labukkaa, 11-v, kentällä. Lupasin, että se tulee viikonloppuna tokokokeeseen paikallaoloihin apukoiraksi ja se sai nyt samalla vielä tutustua kenttään. No, kokeilin sillä seuruutuksen jälkeen maahanmenoa - ei liikahtanutkaan, toistin käskyn - ei mitään reaktiota, uudestan -ei mitään... Autoin sen lopulta kädellä maahan. No, ajattelin nollata tilanteen temputtamalla; vähän kerjäämistä jota tarjoaa kotona omaehtoisesti - ei tajunnut. No jospa se sitten vaikka pyörisi -on ainakin helppo - Ei hemmetti! Näkö sillä on heikentynyt, mutta nyt ei sitten ymmärrä enää puhetta  Kuuli kyllä nimensä... Ja tuijotti häntä heiluen innokkaana että mitä tehdään, mutta siihen se sitten jäi. Pieni tauko ja keskityttiin molemmat oikein tosissaan maahanmeno-käskyyn ja menihän se. Paikalla istumista en edes viitsinyt kokeilla... 

Sellainen välikevennys tähän totiseen puurtamiseen

Luke kävi vielä kilpailevien ryhmässä rivipaikallamakuussa lyhyen hetken. Vieressä oli uppo-oudot koirat molemmin puolin ja niitä piti pälyillä. Mutta  tajusin vihdoin helpottaa paikallamakuuta vielä enemmän menemällä itse kyykkyyn Luken eteen. Olen seisonut aivan edessä ja siinä huomautellut vilkuilusta - eli jatkuvaa huomauttelua, mutta olihan helpompaa Lukelle, kun olin samalla tasolla.